Jos on kuuma nyt, niin veikkaan, että eduskunnan syksystä tulee vähintään yhtä kuuma. Aiheena on Suomelle äärimmäisen tärkeä metsäpolitiikka ja sen omissa käsissä pitäminen.
Käsittämätöntä, että osa Marinin hallituksen ministereistä ei kannata Suomen pitkäaikaista – sanoisin jopa pyhää – linjaa, jonka mukaan Suomi pitää käytännön metsänhoitoa koskevat linjaukset ja ohjeet tiukasti omassa päätösvallassaan.
Itse olen kymmenen vuoden ajan osallistunut maa- ja metsätalousvaliokunnassa mietintöjen ja lausuntojen tekoon. Jokaiseen paperiin on ikään kuin varmuuden vuoksi kirjattu vaatimus oman päätösvallan säilyttämisestä, sillä eihän vähäisellä tietämyksellä ja kaukaa Euroopasta voida Suomen metsiä hoitaa. Sitä paitsi metsät ovat Suomessa pääsääntöisesti yksityistä omaisuutta.
Julkisesta riitelystä näyttää tulleen Sanna Marinin hallituksen tavaramerkki. Joka toinen päivä joku ministeri opettaa sanomalehdessä toista, kuinka asiat pitää hoitaa. Vakavin seuraus johtajuuden puutteesta ja eripuraisuudesta esimerkiksi metsäasioissa on se, että komissio änkeää itseään kuskin paikalle.
Se yrittää tehdä sen niin sanotusti keittiön kautta eli ilmasto- ja energiapolitiikan avulla. Niin ei tietenkään saa tapahtua! Olen useasti kysynyt valiokunnassa, että kuka hallitsee kokonaisuuden ja mitä tämä ja tämä asetus tai direktiivi tarkoittaa käytännössä. Yksikään käsi ei ole noussut ylös.
EU ei ole liittovaltio eikä komissio voi ottaa itselleen liian suurta roolia jäsenmaille tärkeissä asioissa. Sopimus Euroopan unionin toiminnasta korostaa yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa ja avoimuutta. Kumpaakaan velvoitetta en enää tunnista komission toimintatavassa. Toki juuri ulos tulleen metsästrategian yhteydessä komissio otti rajusti takapakkia ja korosti jäsenvaltioiden omaa päätösvaltaa. Yhteinen vaikuttaminen siis kannatti!
Käytännössä nuoret, elinvoimaiset metsät sitovat parhaiten hiiltä. Ei ole mitään mieltä heittää roskiin vakiintuneita metsänhoitotapoja, joiden ansiosta saamme jalostettua taimiainesta käyttöön. Suomen metsien hiilivarastojen kasvu ja lisääntyvä hiilen sidonta on nimenomaan istutusmetsien ansiota. Ei ole myöskään mitään mieltä ihannoida vanhoja, pystyyn kuolleita metsiä, joissa ei ole elämää ja jotka eivät sido hiiltä.
Komissiolta tulee koko ajan ehdotuksia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Asia on tärkeä kuten myös luonnon monimuotoisuus, mutta onkohan kieltojen, sääntelyn ja byrokratian lisääminen oikea tie? Vai olisiko järkevämpää nykyistä enemmän korostaa teknologisen kehityksen merkitystä globaalin ilmastonmuutoksen torjunnassa? Autoteollisuus näyttää esimerkkiä.
Suomen hallituksen on pikaisesti käynnistettävä neuvottelut komission kanssa, jotta suomalainen ilmastonmuutosta hidastava metsäpolitiikka tulee paremmin otetuksi huomioon tulevissa asetuksissa ja direktiiveissä. Keski-Euroopan puistometsäpolitiikan opit eivät sovellu lainkaan Suomen vastuulliseen, pitkäjänteiseen metsänhoitokulttuuriin.
Julkaistu Iisalmen Sanomissa 19.7.2021