Syyllistäminen ei tunnetusti lisää kenenkään hyvinvointia. Asiallinen keskustelu vanhustenhuollosta on tarpeen, mutta se ei saa antaa sellaista kuvaa, että kaikki olisi huonosti ja joka paikassa.
Monissa paikoissa työtä vanhusten parissa tehdään korkealla ammattietiikalla eikä se riipu hallintomallista. Nyt esille tulleet puutteet eivät ole mikään uusia asia, kyllä jokainen valtuutettu sen tietää.
Kaiken lähtökohta hoivatyössä on jatkuva iäkkäiden henkilöiden palvelutarpeen arviointi. Sen pitäisi määrittää henkilöstön todellisen tarpeen niin kotihoidossa kuin tehostetussa palveluasumisessa.
Pohjois-Savon sairastavuusindeksi on maan korkein, noin 130. Kuinka paljon tämä lisää todellista hoidon ja hoivan tarvetta terveys- ja sosiaalipuolella? Onko sairastavuusindeksi otettu riittävästi huomioon tulevassa maakuntauudistukseen liittyvässä rahoituksessa vai tulemmeko kärsimään erilaisista keskiarvoista ja olettamista?
Kunnat ja kuntayhtymät voivat muuttaa omilla päätöksillään tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoituksen alarajan vaadituksi 0,7:ksi ja noudattaa sitä kilpailutuksissa sekä valvoa, että hoito on asianmukaista kuten laki velvoittaa. Näihin päätöksiin ei eduskuntaa eikä lakia tarvita.
Ymmärrän vaatimukset paremmasta hoidosta ja henkilöstömitoituksen kirjaamisesta lakiin ”paremmilla desimaaleilla”. Niin voidaan tehdä, mutta hyvää hoitoa ja hoivaa sekään ei tule takaamaan. Kyse on aina myös työpaikan hengestä, työetiikasta, hyvästä henkilökunnasta ja hyvästä johtamisesta.
Tottakai resurssien ja tehtävien tulisi erityisesti hoiva-alalla olla tasapainossa. Jos olemme kunnissa tai kuntayhtymissä valtuutettuina tehneet sopimuksia, jotka ovat johtaneet alimitoitettuihin palveluihin, niin kai meidän pitää itseämme syyttää eikä mennä lain taakse.
Pohjois-Savo on valitettavasti yksi eniten rahaa häviävistä maakunnista sote-uudistuksen suhteen, ainakin reilusti yli 30 miljoonaa euroa.
Kun eduskunnassa juuri nyt vaaditaan parempaa hoivaa, parempia desimaaleja ja enemmän hoitavia käsiä, mutta samalla yritetään säästää vähentämällä rahoitusta Suomen sairaamman maakunnan kohdalla, niin mietteliääksi vetää. Epäyhtälö on enemmän kuin ilmeinen. Valtio joutuu tarkistamaan laskelmiaan, ennemmin tai myöhemmin.