Kävin pari päivää sitten lenkillä Helsingin kaupungin Vanhankaupunginlahdella sijaitsevalla kuuluisalla lintukosteikolla. Alueella oli väkeä mustanaan lintuja ihailemassa.
Eipä todellakaan tullut tuossa miljöössä ja kulttuurissa mieleen, että lintuja voisi metsästää.
Voi olla, että joku ympäristöministeriön virkamieskin käy tuolla alueella kiikaroimassa luonnonsuojelualueen monipuolista lintukantaa, mutta… Onkohan yksikään ympäristöministeriön virkamies käynyt Tohmajärvellä, jossa satatuhatpäinen valkoposkihanhijoukko pistelee viljelijöiden omaisuutta poskeensa.
Tohmajärvellä asennoituminen tuholaishanhiin on 180 astetta erilainen kuin Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisen on vaikea ymmärtää toisen kulttuurin yksityiskohtia, jos ei tule paikalle ja keskustele ihmisten kanssa. Hyvä, jos sittenkään. Riippuu kyvystä asettua toisen asemaan.
Kulttuuriin sidottu ajattelu ei niin vain lähde pois ihmisestä. Se alkaa olla ongelma, sillä urbanisoituneessa yhteiskunnassa entistä useampi – myös virkamies ja päättäjä – ajattelee asioita omaksumansa kulttuurin ja elinympäristönsä kautta. Heidän on ehkä vaikea käsittää pienten asioiden suurta merkitystä syrjäisemmillä paikkakunnilla.
Tohmajärvellä valkoposkihanhien aiheuttama ongelma on jatkunut ja pahentunut jo kymmenen vuotta. Viljelijöiden omaisuutta on hanhien toimesta hävitetty merkittävissä määrin eli sanoisin, että kyse on jo perustuslain omaisuudensuojasta. Pykälässä sanotaan, että jokaisen omaisuus on turvattu.
Perusoikeudet eivät ole mikään ai jaa -juttu. Niiden yli ei mene yksikään laki eikä asetukset. Sen vuoksi lintudirektiiviin ja luonnonsuojelulakiin vetoaminen tavalla, joka estää lintujen ampumisen eli omaisuuden suojelemisen, saattaa olla juridisesti kyseenalainen. Esimerkiksi Virossa valkoposkihanhia metsästetään erityisluvalla juuri omaisuudensuojaan vedoten.
Vaikuttaa siltä, että Suomen ympäristöministeriö haluaa vain suojella, hinnalla millä hyvänsä. Paikallisten viljelijöiden raportit eivät ole päätä kääntäneet. Toki heille on korvauksia maksettu, mutta kyse ei ole pelkästään rahasta. Omaisuuden jalostamisella on muutakin arvoa kuin raha.
Tänä keväänä ongelmaan saatiin lopulta pieni, joskin alimitoitettu helpotus. Varsinais-Suomen ely-keskus myönsi maatiloille luvan ampua yhteensä 350 hanhea vuodessa, mutta vastoin suomalaista kulttuuria kielsi hanhenlihan hyötykäytön. Kielto on saamani tiedon mukaan peräisin juuri ministeriöstä.
Varsinais-Suomen ely-keskuksen ampumisluvan ehdot (22 kappaletta) naurattaisivat, jos ei ketuttaisi niitä lukiessa.
Niiden perusteella hanhille pitää muun muassa osoittaa hautapaikka, ja ampujan on ilmoitettava heti ja myös vuoden lopussa sähköisellä kaavakkeella ajankohta sekä missä ja miten hanhi on ammuttu. Voi ei! Pelkän tekstarin pitäisi riittää.
Millekään ideologialle ei saa julkisessa hallinnossa antaa liikaa siimaa, ei varsinkaan perusoikeuksia loukkaavalla tavalla. Jos päätöksentekijä ei kaukaa näe asioiden oikeaa tilaa, on tultava lähemmäksi.
Julkaistu Iisalmen Sanomissa 24.5.2020