Antti Rinteen hallitus on reilusti erilainen. Se kasvattaa päätösperusteisesti julkisen talouden kokoa ennen näkemättömällä tavalla. Se on aikamoinen riski.
Se on iso riski myös kuntien kannalta, sillä löysää kulurakennetta harjoittavan hallituksen seuraajat joutuvat lähes varmuudella taas leikkaamaan. Historia todistaa, että leikkaukset kohdennetaan herkästi valtionosuuksiin, jotka ovat elintärkeitä pohjoisen ja idän kunnille.
Edellisen hallituksen sote-hässäkkä ja valtionosuusuudistus meinasivat jo viedä kymmeniä miljoonia Pohjois-Savolta. Se olisi ollut katastrofi. Väännöt soten ympärillä näyttävät jatkuvan, joten on epäselvää, miten valtion rahoitusta aiotaan muuttaa. Jos muutetaan, niin en usko, että ainakaan parempaan suuntaan Pohjois-Savon kannalta.
Tilanne on kieltämättä kaksijakoinen, sillä hallituksen toimet ovat monilta osin oikeita. Meidän tuleekin lisätä rahaa varhaiskasvatukseen, koulutukseen sekä tutkimukseen ja innovointiin. Suomi elää tiedolla ja taidolla. Ilman osaamista ja investointeja henkiseen pääomaan elintärkeä vienti ei vedä.
Koko tämä vuosikymmen on ajettu julkista kulurakennetta alas. Leikattu on sieltä ja täältä. Harjoitettu politiikka on väsyttänyt ihmisiä ja lisännyt eripuraa sekä eriarvoisuuden tunnetta. Sosiaalipsykologisesti ajatellen Rinteen hallitus toimii oikein, se on myönnettävä.
Ikävä tosiasia vaan on se, että kuluja vastaavat rahat on oikeasti työnteolla hankittava. On vastuutonta millään julkisen päätöksenteon tasolla ajatella, että lisätään kuluja ja velkaantumista negatiivisten korkojen avittamana. Sellainen ajattelu on ongelmien sysäämistä tulevien päättäjien syliin.
Rahojen hankkiminen on Rinteen hallituksen ongelma, jonka se tulee kohtaamaan vuoden sisällä. Epäyhtälö valtion tulojen ja menojen suhteen on ilmeinen. Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kannattaisi tarkasti kuunnella Suomen pankin harkittuja ohjeita ja tietysti vielä toimia niiden vaatimalla tavalla.
Vaikka edellisellä hallituskaudella työllisyys koheni noususuhdanteen ja hallituksen sekä työmarkkinajärjestöjen hyvien päätösten ansiosta, ei silti päästy edes pinnan yläpuolelle talouden tunnuslukujen perusteella.
Suomen vaihtotaseen alijäämä syveni vuonna 2018 lähes 4,4 miljardiin euroon. Tämä tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että tuonti vetää mutta vienti ei. Itse asiassa asioiden tila on ollut samankaltainen eli alijäämäinen jo kahdeksan vuotta peräkkäin. Onko se, että olemme vaihtotaseen alijäämällä mitattuna velkaantuneet ulkomaille vuodesta 2011 lähtien yhteensä 23 miljardia, uusi ikään kuin meille kuuluva normaali. Jos näin on, niin kyllä on menestyksen nälkä ja kunnianhimo kansakunnan johdossa olemattomalla tasolla.
Kun riskiä ottaa, niin on oltava valmis kohtaamaan riskin laukeaminen. Silloin on turha syyttää muita ja olosuhteita. Talousriski laukeaa hallituksen syliin rysähtäen, jos työllisyyden parantamiseksi ei kunnon keinoja löydy. Ensi vuonna olemme viisaampia. Silloin nähdään mitä keinoja hallitus ja työmarkkinoiden edustajat ovat löytäneet työllisyyden edistämiseksi. Hallitus varmasti tietää, että valtion talous on perustuslain mukaan eduskunnan vastuulla.
Julkaistu Iisalmen Sanomissa 5.11.