(Kirjoitettu heti perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen)
Näyttää entistä vahvemmin siltä, että mitä yksilökeskeisemmin ja omaa valtaa tavoitellen demokratiassa toimitaan, sitä suuremmalla varmuudella pieleen menee. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun tarkastelee Iso-Britannian kompurointia sekä brexitin että uusien parlamenttivaalien osalta.
Britannian entisellä pääministerillä David Cameronilla on merkittävä rooli koko Eurooppaa koskevien mittavien ongelmien syntyhistoriassa. Hän lupasi populistisesti – omaa valtaa pönkittääkseen – järjestää kansanäänestyksen Iso-Britannian mahdollisesta erosta Euroopan unionista. Niin tapahtui ja nyt koko Eurooppa natisee liitoksistaan.
Britannian kansanäänestyksen lopputulos oli suunnittelijoiden odotuksien ja laskelmointien vastainen. Kansa äänesti brexitin puolesta. Äänestykseen mentiin maahanmuuton ja sosiaalisen median totuuden ehdoilla ja yksinkertaistetuilla viesteillä: Euroopan unionin jäsenmaksuista säästyvillä rahoilla piti parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.
Niin ei tietysti käynyt, koska keskinäisriippuvuuden maailmassa tuloja ja menoja ei voida käsitellä toisistaan riippumattomina. David Cameronin ura loppui tylysti. Opettavaista on myös se, että brexit-lippua näkyvimmin ennen kansanäänestystä heiluttanut populistipuolue UKIP on tällä hetkellä hävinnyt maanrakoon. Tuho oli omakätinen, sillä valheella ei voi pysyvästi valtaan nousta, ei edes totuuteen välinpitämättömästi suhtautuvan sosiaalisen median avulla.
Ei voi kuin ihmetellä, miksi Britannian nykyinen pääministeri Theresa May teki täsmälleen saman virheen kuin Cameron aikoinaan. Hän käveli ennenaikaisia vaaleja vaatiessaan samasta hautausmaan portista vapaaehtoisesti sisään kuin entinen pääministeri. Ymmärrys siitä, että hyväkään asema gallupeissa ei takaa vaalivoittoa, hävisi vallanhimolle. Itsekkyys ja yhteisen edun unohtaminen ovat nykyaikana väärää valuuttaa. Theresa Mayn vallanhalu vaihtui ramman ankan rooliin.
Miksi kirjoitan Iso-Britannian asioista, kun kotimaassa eletään kriittisiä aikoja? Juuri sen takia. Tätä juttua kirjoittaessani hallitus oli hajoamassa eikä täysin uudistunut perussuomalaisten puolue enää nauttinut luottamusta muiden silmissä. Syitä oli varmaan monia, mutta ilmeisesti sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ei enää ollut uskottava, varsinkin kun uusi puheenjohtaja Jussi Halla-Aho ilmoitti jäävänsä Brysseliin johtamaan puoluetta. Eduskunnassa on päivittäin kiperiä tilanteita, joten etäjohtaminen ei onnistu: siihen tarvitaan kasvot paikan päällä. Puheenjohtajan on johdettava joukkojansa keskeltä.
Poliittista historiaa isolla pensselillä kirjoittanut Timo Soini ei saanut ansaittua huomiota ja arvonantoa perussuomalaisten puoluekokouksessa. Mitä siitä seuraa? Jäikö viimeinen sana sanomatta? Joka tapauksessa uudet vaalit eivät ole ratkaisu mihinkään Suomen kaltaisessa maassa. Niistä ei kenenkään kannata haaveilla nykyisten gallupien perusteella, se on Britannian oppi. Toivottavasti uusi hallituspohja löytyy nopeasti.