Talous ei ole rakettitiedettä

Suomen talous ja vienti kasvavat kovaa vauhtia ja työllisyys paranee. Se on meille kaikille erityisen mieluisaa. Erityisesti se on sitä hallituspuolueille, sillä vaaleihin on parempi mennä nousevan talouden tunnelmissa kuin keskellä syvää kriisiä. 

Se on sitten toinen asia, kuinka paljon Suomen talouden tunnuslukujen nousevat käyrät ovat istuvan hallituksen ansiota. Todellisuudessa kohtalaisen vähän, sillä nyt ollaan keskellä kansainvälisen talouden nousukiitoa. Euroopan keskuspankki on pönkittänyt tätä tukevalla arvopaperien osto-ohjelmalla, eli käytännössä rahaa on painettu yritysten ja kansalaisten tarpeisiin. 

Sen vuoksi hallituksen omien toimenpiteiden ylenpalttinen kehuminen on epäuskottavaa. Se on kuitenkin selvää, että hallitus ja eduskunta ovat kovan paineen keskellä tehneet oikeita liikkeitä oikeaan suuntaan. Merkittävä sellainen oli pahamaineinen kilpailukykysopimus, jonka vaikutus on suomalaista työtä ja työtunteja lisäävä. 

Mielipide on lähes arvoton ilman perusteluja. Sama sääntö koskee mielestäni talouspoliittisia päätöksiä. Ne on pystyttävä asiallisesti perustelemaan, ettei kenellekään jää sellaista kuvaa, että joiltakin vaan otetaan ja joillekin annetaan poliittisen ideologian perusteella. Sellainen ei olisi kestävän kehityksen mukaista politiikkaa. 

Talous ei ole rakettitiedettä. Riittää kuin ansaitsee enemmän kuin kuluttaa. Silloin jää rahaa investointeihin. Kunnallistaloudessa kannattaa seurata vuosikatetta, jotta se kattaa vähintään omaisuuden kulumisesta aiheutuneen arvon alenemisen. Valtion kohdalla seurattava luku on vaihtotase, joka muodostuu pääasiassa viennin ja tuonnin eroista ja rahavirroista. 

Vuosituhannen alkupuolella Suomen vaihtotase oli noin kahdeksan prosenttia bruttokansantuotteesta, siis positiivinen. Vientirahaa virtasi ulkoa eikä julkisen talouden kulurakenteeseen kohdistunut todellisuudessa suuria paineita eikä valtio myöskään velkaantunut.

Tilanne muuttui kymmenessä vuodessa dramaattisesti. Vaihtotase heikkeni 17 miljardia ja vajosi viisi miljardia pakkaselle vain vähän sen jälkeen, kun itse aloitin kansanedustajana. Velkaantumisella ei pidä pelotella, se vaan on saatava poikki julkisen talouden kulukurilla ja työtä lisäämällä. 

Kilpailukykysopimuksella lisättiin vuosittaista työaikaa, vähennettiin työnantajan sosiaaliturvamaksuja ja noudatettiin palkankorotuksissa tiukkaa linjaa. On arvioitu, että tämä vähentää yksikkötyökustannuksia noin neljä prosenttia vuoteen 2020 mennessä, mikä osaltaan parantaa Suomen viennin kilpailukykyä euroaluetta ja Ruotsia vastaan. Kilpailukykysopimuksen merkitystä ei pidä aliarvioida. 

Erityisesti keskipalkkainen suomalainen joutuu selvästi tiukemman verotuksen kohteeksi kuin ruotsalainen kanssakulkijansa. Kilpailukykysopimus lisäsi tuota kuilua, joten oli täysin paikallaan alentaa juuri keskituloisten verotusta ostovoiman säilyttämiseksi. Nyt vaihtotase on nousemassa plussan puolelle. Se on hyvä alku, mutta se ei saa muuttaa hallituksen talouslinjaa. Lisääntyvästä jakovarasta ei todellakaan voida puhua! Työttömyyden kimppuun on vaan käytävä entistä tarmokkaammin, ollaanpa aktiivimallista mitä mieltä hyvänsä.