Iisalmen sairaalan leikkausten loppuminen ja käräjäoikeuden kanslian
sulkeminen kuohuttavat ihmisiä. Molemmat ovat ikäviä asioita, mutta
eivät kyllä parane selittelemällä ja osatotuuksia levittelemällä. On
kaikkien kannalta parempi, että yritetään pysyä totuudessa.
Lähes vuosi sitten eduskunta hyväksyi terveydenhuoltolain muutoksen,
jolla kiellettiin leikkaukset pienemmissä sairaaloissa. Jälkijättöinen
hässäkkä ja epätietoisuus on syntynyt siitä, kun tosiasiaa ei jostain
syystä joko osattu tai haluttu heti kertoa.
Lain sanoma ja
lainsäätäjän tarkoitus oli yksiselitteinen. Terveydenhuoltolain 45.
pykälässä lukee sanatarkasti näin: leikkaustoiminta, joka edellyttää
leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee kokonaisuudessaan koota
niihin sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon
ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys.
Iisalmen sairaalassa
ei ole yhteispäivystystä, joten siellä ei voida jatkossa harjoittaa
perinteistä leikkaustoimintaa. Iisalmelle on myönnetty poikkeuslupa
vuoden 2019 loppuun vain perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen
päivystyksen jatkamiseksi. Vaativat leikkaukset tullaan keskittämään
Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Terveydenhuoltolain
keskittämispykälä ei koske yksityisiä sairaaloita. Jos ja kun
sote-uudistus toteutuu, niin yksityisen leikkaustoiminnan laatukriteerit
säädellään lailla siltä osin kuin ne koskevat julkisella rahalla
ostettavaa kiireetöntä leikkaustoimintaa. Yleinen oikeustaju sanoo, että
toimijoiden laatukriteereiden pitää olla samanlaisia.
Monopoli on pahasta, olipa se julkista tai yksityistä. Kilpailua ei tule
estää, mutta on selvää, että sellainen lainsäädäntö, joka vaarantaa
korkeatasoisen, ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyksen,
ei tule läpäisemään perustuslakivaliokunnan seulaa. Sote-uudistuksen
keskeinen haaste on siinä, miten saadaan huippuosaajat pidettyä
julkisissa sairaaloissa ja päivystysvelvollisuuden piirissä.
Iisalmen käräjäoikeuden kanslian tuleva lakkauttaminen on aivan toinen
juttu. En tiedä mikä meni pieleen, sillä välillä näytti siltä, että
onnistumme pelastamaan Iisalmen kanslian ja työpaikat. Yhdyn täysin
käräjäoikeuden tuomari Hannu Laitisen näkemykseen siitä, että kanslioita
ja istuntopaikkoja on lakkautettu tai säilytetty mielivaltaisesti. Näin
ei pitäisi tapahtua oikeusministeriön toimialalla.
Lakivaliokunta ei muuttanut mietinnössään hallituksen ja ministeri
Lindströmin alkuperäistä esitystä, jonka mukaan myös Iisalmen
käräjäoikeuden kanslia lakkautetaan. On turha selitellä ja syytellä
ketään, sillä asiaa yritettiin ratkoa niin eduskuntaryhmien
puheenjohtajien kuin puolueiden puheenjohtajien toimesta.
On
tietysti pieni mahdollisuus vielä olemassa erillisen lausuman muodossa,
että niin sanottu trio eli hallituspuolueiden johtajat pääministeriä
myöten antaisivat armon käydä oikeudesta ja Iisalmi säilyisi. Perusteet
ovat ilmiselvät. Yritämme yhteistyöllä loppuun saakka, mutta se ei
valitettavasti ole helppoa alkoholi- ja sotekiistojen kuumentamassa
ilmapiirissä.